15.5 / Ulos / Alkulämmittelyt

Jou jou mikkitsekki yy kaa koo.

Päivittelen blogia niinkin eeppisestä mestasta ku Turkkusen eli Turun Kuuvuorelta jossa oli muuten aikasta mahtava auringonlasku just äskön. Huomenna tiikeriäkin tiukemman tanssiopetuspäivän jälkeen matka jatkuu Jyväskylään jossa kokkaillaan taas Romeota ja Juulijata koko loppuviikko. On myöskin Soul Valpion levyjulkkarikeikkaa Lutakossa perjantaina ja Yläkaupungin Yö lauantaina... Jälkimmäisessä voi muuten pienten lintujen ja koirien kertoman mukaan näkyä maistiaisia kesän spektaakkelipommiräjähdyksestä! Että silmät, korvat ja tutka-aistit auki kun liikutte lauantaina. Yliopistokampuksella. C-rakennuksen edessä. Ehkä. Täytyy vielä varmistaa.

Torstaina tosiaan mennään WIIIHDOIN koko työryhmän voimin Ainolaan ja alotetaan ihan nöyräästi siivoustalkoilla. Viimeks kun käytiin ainolassa miljöö oli aika postapokalyptinen joten oon tyytyväinen että meillä on iso poppoo. Ain laulain työtäs tee dibadibbadibba duu. Luvassa olisi myös tekstin läpilukua ja muuta yleistä hassuttelua... Onhan tää nyt sentäs hieno hetki kun ollaan jo ihan riittämiin homehduttu tuolla sisätiloissa näitä juttuja tehden. Tärkeetä duunia ja ihanaa ja hienoa että meillä on ollut Tanssiopiston luksustilat käytössä... MUTTA mahtia myös päästä sinne itse rikospaikalle. Tää on nyt kummiskin se paikka että jos tää meiän proggis ois merirosvoaarrekartta niin Ainolassa ois se X. Niin! Hiiohoi ja rommia pullo! Aika monta kertaa tuntuu et nyt etenkin viimesimmis treeneis on joutunu sanoo et "Tehään nyt varovasti kun tässä on tää katto" tai "Oikeastihhan tässä on sitten puu" tai "Koulutetut haukathan me saadaan tähän kohtaukseen sit vasta Ainolassa mukaan" ... Mut enää ei tarvii venaa!

Asiasta kolmanteen meikä tykkää pitää alkulämmittelyjä. Mut vielä enemmän mä tykkään jos ei tarvii ite liikkua siinä vaan voi vaan toimia alkulämmittelyjen tiskijukkana ja joku muu hoitaa sen fyysisen puolen. Koska mulla on ihan timanttinen musamaku. Ja niin on muuten myös Aapolla joka kirjotti edellisen blogitekstin. Tässä pari biisiä kevääseen ja alkulämmittelyihin:

Vitsi muuteskin kesähän tässä tulee ihan rymisten! Fiilis on aika katossa ja kevättä on rinnassa sekä hengityselimissä kans ihan haitaks asti. Ensi-iltaan reilu kuukausi. Morjens.

Huhhuh

Asiaan liittyviä linkkejä:
PERJANTAI: http://www.facebook.com/events/381258275257592/
AAPON DEEJII BÄNDI: http://www.facebook.com/GimmeTheDance?ref=ts

P. S . Jos Michael Jackson paljastuiskin nyt vamppyyriksi, eikö "Man in the mirror" sais aika ironisen sävyn?

Simppa

Kaukana ja kotona

En ennen tätä produktiota ollut koskaan laulanut julkisesti, en edes karaokebaarissa, enkä ollut koskaan opetellut minulle hyvin vierasta liikekieltä käyttävää koreografiaa. Lapsena saatoin joskus kiivetä puuhun, mutta parkour on lähinnä tuonut mieleen parkumisen tai kuolemanpelon. Ajoittain tunnen olevani todella kaukana osaamisalueeltani ja minut valtaa epätoivo: "Tuo nuotti on  minulle aivan liian korkea", "Ei tästä koreografiasta nyt tule yhtään mitään", "Ai tuonne muka pitäisi hypätä?".  

Vaikka useimmat tähän produktioon liittyvät asiat ovat vieraita ja vaikeita, samaa ei voi sanoa mukana olevista ihmisistä. Suurinta osaa en ollut tavannut ennen koe-esiintymisiä, mutta nyt minusta tuntuu kuin olisin tuntenut heidät jo vuosia. Heidän kanssaan olen kuin kotonani, ja silloin kun asiat harjoituksissa tuntuvat vaikeilta, etsin jonkun kasvoilta hymyn, kerron tyhmän puujalkavitsin, yritän uudestaan ja toivottavasti onnistun. Jos en, niin yritän vielä uudestaan. 

Tässä produktiossa tarvitaan uskomattoman laaja-alaista osaamista enkä usko, että meistä kukaan hallitsisi kaikki tarvittavat osa-alueet täydellisesti. Onneksi näin suuresta porukasta kuitenkin löytyy lahjakkuuksia kaikilta osa-alueilta ja autamme toisiamme parhaamme mukaan. Kaikki harjoittelevat kaikkea ja ylittävät jatkuvasti omia rajojaan, sillä uuden asian oppiminen ja onnistuminen aikaisemmin pelottavassa tai muuten täysin vieraassa asiassa on aivan uskomattoman koukuttavaa ja voimauttavaa. Siksi hyppy vieraaseen ja pelottavaan tyhjyyteen voi lopulta auttaa laajentamaan kotiaan.

Teksti: Aapo Kahilainen

Kuvat: Aapo Kahilainen & Jiri Halttunen

Rävellys ja sanoitus

Melodia on jännä otus.

Kun kirjoitan laululyriikkaa, osaan useimmiten sanoa milloin olen saanut kiinni oikeasta ajatuksesta. Kaikki asettuu kohdalleen: mitä sanoa, miten sanoa.

Mutta kun alan miettiä mahdollisia melodioita, olen äärimmäisen harvoin varma siitä että olen löytänyt juuri sen oikean. Miksei sävel voisi tässä kohtaa hypätä tuonne tai luikerrella tästä? Tämä korostaisi tuota, tuo tätä. Tämä kuulostaisi mukavammalta kuin tuo, mutta tuntuu painottavan väärää asiaa.

Varmastikaan kaikilla lauluntekijöillä ei ole näin. On paljon artisteja, jotka kertovat tekevänsä toisinaan musiikin ensin — ja miettivänsä vasta myöhemmin, mistä biisi kertoo. Tällaista metodia ovat eri tavoin varioiden käsittääkseni käyttäneet esimerkiksi Hector, Miljoonasade, Genesis ja Metallica. Toisaalta on niitä jotka kamppailevat kuukausia saadakseen aikaan mieleisiään tekstejä, mutta jotka laulelevat niitä sitten vaikka improvisoidulla sävelellä.

Reino Helismaa oli jossain haastattelussa sanonut hyvin suoraan, että teksti tulee aina ensin. Hieman kateellisena ajattelen vain, että hyvähän hänen oli puhua kun laulun sanat valmistuivat usein lyhyemmässä ajassa kuin mitä laulu lopulta kesti. Juicella tai Junnu Vainiolla ei myöskään tavannut kynä kauan rapista.

Hyvin usein teksti ja musiikki etenevät minulla käsi kädessä, toinen toistaan ruokkien. Tämä on mahdollista varsinkin silloin, kun kappaleella ei ole vielä liikaa vaatimuksia. Jos ei ole vielä välttämätöntä tietää aihetta tai teemaa, tyyliä tai edes esittäjää, sanojen ja sävelten rinnakkaiselo voi olla hyvinkin hedelmällistä.

Musikaalia tehdessä silmukka kuitenkin kiristyy lopun lähestyessä — yhtä vääjäämättömästi kuin loppu lähestyy silmukan kiristyessä. Viimeisten puuttuvien kohtausten tekstit antavat usein odottaa viikkotolkulla, melodioista sitten puhumattakaan. Tähänkö nyt pitäisi kaikki kiteyttää? Olenko nyt sanonut kaiken? Ja onko tämä tosiaan se sävelkulku joka päättää tarinan musiikillisen matkan? 

Ehkä en ole oikea säveltäjä. Ehkä oikeat säveltäjät ovat aina varmoja totuuden löytäessään. Juuri nämä soinnut, juuri tämä melodia. Tietenkin. Mikä muu? Muuta yksi nuotti, ja kokonaisuus heikkenee — vaihda yksi fraasi, ja rakenne romahtaa.

Tai sitten musiikki vain on luonteeltaan toisenlaista taidetta. Puhuttu kieli on täsmällisen kommunikoinnin ja analyysin työkalu. On ehkä helpompaa nähdä, milloin asia on sanoin ilmaistu niin hyvin kuin sen kokee voivansa ilmaista.

Ja melodia? Tänään päädyn tähän — huomenna saattaisin päätyä ihan muuhun.

Toivottavasti kuitenkin päädyin johonkin tarttuvaan.

Teksti: Antti Viitamäki

Kuvat: Jiri Halttunen

Ringan ajatuksia 21.-22.4. harjoituksista.

Kello lyö 15.00, kun laulutunti Lahdessa loppuu, ja ajatukset siirtyvät viikonlopun Romeo ja Julia -treeneihin. Jyväskylässä pitäisi olla klo:18.00 Antin luona, jonne keräännymme keskustelemaan rooleista ja heidän välisistä suhteistaan. Minulla on kokonaiset kolme tuntia aikaa, ja riemukseni voin todeta, että olen hoitanut kaiken valmiiksi pakkaamista myöten jo edellisenä iltana. Hienoa, kerrankin olen ajoissa!

Puhelin soi, äiti soittaa. Hän kyselee, koska olen jälleen menossa käymään Rovaniemellä. Ajatukseni harhautuvat viime reissuun, jolloin onnistuin saamaan vuorokauden sisällä ensimmäisen ylinopeussakkoni, itse asiassa kahdet ylinopeussakot vuorokauden sisällä. OHO! En tosiaan ole muistanut mennä ilmottautumaan poliisiasemalle, jonne minulle tuli kutsu jonkin aikaa sitten. Minunhan olisi pitänyt käydä siellä jo! Tajuan olevani etsintäkuulutettu, huomaan akkuni puhelimesta olevan lopussa, ja muistan myös, että eihän minulla ole navigaattoriakaan. Taitaa olla, että myöhästyn roolikeskustelusta; se siitä ajoissa olemisesta.

Vihdoin pääsen Antin luo, jonne muutama tyyppi on jo saapunut. Illan edetessä porukkaa valuu sisään, ja keskustelut etenevät jouhevasti roolista toiseen, ja välillä ihan muihinkin aiheisiin. Eksymme muun muassa juttelemaan romanttisesta rakkaudesta ja sen synnystä. Asiasta esitetään teorioita ja mielipiteitä monelta kantilta, mutta ilmapiiri pysyy rauhallisena, vaikkakin innostuneena. Raukea ilon tunne valtaa mieleni, kun huomaan, että nämä muutama kuukausi sitten toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat muodostuneet rakkautta ja luottamusta huokuvaksi ryhmäksi. Tuntuu kuin olisin sukeltanut satumaailmaan, jossa kaikki ovat kuin yhtä perhettä. Ihmiset puhuvat toisilleen kunnioittavasti, auttavat toisiaan ja ovat kiinnostuneita henkisistä asioista. Kuinka etuoikeutettu olenkaan, kun saan viettää näiden ihmisten kanssa koko kesän!

Lauantain treenit sujuvat jo melko rutiinilla. Päivä alkaa parkour-sessiolla, jonne on saapunut kivasti porukkaa. Ryhmähenki on käsin kosketeltava, vaikkakin jokainen kamppailee henkilökohtaisten rajojensa kanssa. Hatun johdolla yksi jos toinenkin onnistuu ylittämään itsensä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, ja kaikki tuntuvat löytävän itsestään uusia puolia -tai ainakin lihaksia. Iltapäivällä porukka jakautuu tanssi ja laulutreeneihin. Vilja pitää kuoroharjoitukset, jonne Antti on tuonut uusia kuoropätkiä vanhojen tuotosten lisäksi. Minusta tuntuu, että tuhannet pienet muurahaiset kutkuttelevat pääni sisällä ja haluavat kaivautua ulos kehoni jokaisesta solusta. Löydän itseni pyörimästä lattialta, ja totean olevani hieman levoton. Treenit loppuvat kahdeksan aikaan, jonka jälkeen menemme vielä viettämään iltaa Aapon luo, josta jatkamme edelleen Jyväskylän yöhön.

Sunnuntaina ihmiset ovat skarppina treeneissä heti aamusta, ja minäkin olen saanut itseni kerettyä yhdeksi kappaleeksi eilisen levottomuuden jäljiltä. Kertailemme kevään aikana opeteltuja koreografioita ja minä pidän vielä muutaman yksityislaulutunnin rooleissa esiintyville pojille. On mahtavaa huomata, kuinka taitavan porukan keskelle olen itseni onnistunut ujuttamaan. Inspiroidun ihmisten ajatuksista, liikkeestä ja äänistä. Mistä tätä porukkaa oikein tulee? Olipa kyseessä sitten produktiomme kuherruskuukausi tai pysyvä tila, toivon, että saamme tämän fiiliksen välittymään kesällä Ainolan lavalla yleisöön asti. Illalla hyppään auton kyytiin väsyneenä, mutta onnellisena. Riemukseni kaverini suostuu ajamaan takaisin Lahteen -eipähän tarvi minun huolehtia ylinopeussakoista. Viikon lopun Romeo ja Julia treenien jälkeen totean mielessäni: Onneksi loistavasta meiningistä ei voi sakottaa.

Teksti: Ringa Aflatuni

Kuvat: Aapo Kahilainen

Jafar Jafar hyvä meininki hei!

Romeon ja Julian taiteellinen tiimi on lähtenyt ratkomaan esitystä useista eri suunnista. Teemasta, musiikista, liikekielestä, lavastuksesta, puvustuksesta, tilasta, rooleista, väliajan tarjoiluista, ajoituksista, tyylittelystä, treenaamisesta, työryhmästä ja monesta muusta asiasta on käyty lukuisat palaverit milloin vakavaan, milloin kuolemanvakavaan sävyyn. Kun kokonaisuudesta on saatu jonkinlainen vainu, on yksittäisiä kohtauksia alettu tehdä kaikista näistä näkökulmista käsin.

Ensinnäkin vastuuta täytyy toki jakaa pienempiin yksiköihin: Laura L ja Katja hoitavat kohtauksen A, Laura S ja Heta kohtaukset B ja C samalla kun Samuli ja Elisa tuottavat materiaalia kohtauksiin X, V ja π Jukan ja Simpan miettiessä mitä tänään syötäisiin.

Välillä materiaalia lähdetään tuottamaan valmiiseen biisiin jossa on Antin sävelet, sanat ja tahtimäärät. Joku varmaan joskus myös miettii mitä ovat kohtauksen suunta, hahmojen päämäärät, tunnelma jne. Itse mietin mitä irtovitsejä ja viittauksia lapsuuteni piirrettyihin sinne saisi ängettyä.

Joidenkin kohtauksien kanssa meillä ei vielä ole musiikkia ja saatamme lähteä liikkeelle liikemateriaalista tai yksittäisestä liikkeellisestä ideasta. Pitempi yksittäinen sarjanpätkä laitetaan tehosekoittimeen, rikotaan palasiksi, kasataan ja suunnataan uudelleen, tehdään eri tyyleillä ja kylvetään tilallisesti ympäri maita ja mantuja. Yksittäistä liikkeellistä ideaa voidaan paisuttaa, siihen voidaan sulauttaa uusia ideoita ja materiaalia, sillä voidaan lähteä liikkumaan...

Usein koreografin ei tarvitse miettiä kuin ketä esiintyjiä tässä kohdassa on milläkin puolella lavaa ja mitäköhän he suurinpiirtein voisivat tehdä; sen jälkeen hän voi anglismia käyttääkseni nojata taaksepäin, rentoutua ja katsoa kun maanmainio esiintyjäkaarti ratkoo ongelmat hänen puolestaan. Monet ideat saavat alkunsa myös puvustuksen, lavastuksen tai muun ympäristön tarjoaman virikkeen johdosta... Itseasiassa juuri eilen tanssisalissa katon läpi rysähti valkoinen kyyhky joka kiersi kolme kierrosta ympäri salin, laskeutui olkapäälleni ja ehdotti... eikun hetkinen. EI SPOILEREITA!

Itse tykkään virikemateriaalista. Miksi keksiä pyörää uudestaan kun kumminkin jossain vaiheessa kesää unohtaa lukita sen kunnolla ja se varastetaan? Kuuntelen tunnelmaa luovaa musiikkia, katselen videoita ja kuvia... Plagioin, lainaan, baittaan ja varastan... Johdatan keskustelun siihen Muumien jaksoon jota kukaan ei muista mutta joka olisi ehkä voinut etäisesti muistuttaa kohtauksessa D tapahtuvaa asiaa.


Tällä hetkellä työn alla on RJ:n MYLLYT elikkäs taistelut, tappelut, kahakat, nujakat ja nahistelut! Täällon monta äijää tappelemasa. Ja monta ämmää myös. Tulee rujoa, rumaa, brutaalia, likaista, groteskia ja isoa. Tulee myös kaunista, puhdaslinjaista, pyöreää ja pientä. Mielenkiintoista on. Kesällä sitten tulette katsomaan että menikö ihan metsään. Tai Jyväsjärveen. Lopuksi esimerkki virikemateriaalista jonka kaikuja saatatte Romeosta ja Juliasta löytää...


...jos katsotte ja kuuntelette todella tarkasti.

- Simeoni

Ihan pihalla

Olen viettänyt paljon aikaa kaupungilla iPadini kanssa. Teksti tulee joskus helpommin, kun kaikki ympärillä muuttuu koko ajan. Aina kun katsahdan ylös tekstistä, maailma on erilainen, ja näin ajatus lopulta keskittyy paremmin tekstiin. Kotona katson pölykerrosta hyllynreunalla, kasvavaa lautasvuorta tiskipöydällä, maksamattomia laskuja ja samoja samoja samoja huonekaluja ja esineitä. Ulkona samanlaisuus ei vaivaa. Teksti-ideoita syntyy vaivattomasti.

Toki lyriikat täytyy jossain vaiheessa työstää loppuun. Silloin on usein pakko pysytellä sisällä, poissa kaikesta hälystä, ja yrittää sulkea silmistä myös muuttumaton huone. 

Läpisävelletty, läpilaulettu musikaali — mitä minä oikein ajattelin, miksi minä tällaista lupasin tehdä? Nyt kaikki, mitä roolihahmot sanovat, pitää laulaa. Ja kun minä teen jotain mitä pitää laulaa, siinä pitää olla sointua. Alkusointua tai loppusointua, riimejä tai kaksoismerkityksiä. Kielen iloa ja syvyyttä. Ei se muuten ole lyriikkaa. Minulle. Minun mielestäni.

Tällä hetkellä koko maailma on minulle näyttämö — mikä tietysti sopii muutenkin loistavasti, kun kerran Shakespearen tarinaa tehdään. Mikä tahansa satunnainen lehtiuutinen tuntuu jollain lailla kertovan Romeon ja Julian tarinaa: intohimo, tunteiden valta, suvaitsemattomuus, rakkaudenkaipuu, yksinäisyys. Kun olen kaupungilla, loputtomassa ihmisvirrassa, tunnen voivani laittaa repliikkejä tuntemattomien ihmisten suuhun. Kyllä, hänkin saattaisi sanoa juuri näin.

Ehkä hän ei kuitenkaan riimittelisi sanomisiaan.

- Antti Viitamäki

Eilen en huijannut

Olin suunnitellut mielestäni ihan uskottavan aprillipilan esiintyjäporukalle: "Onhan kaikki saaneet viime viikolla lähettämäni pääsiäisen treeniaikataulun? No nyt näyttää siltä, että meidän pitää vähän venyttää noita treenipäiviä, eli perjantaista maanantaihin treenit olisivat 9.00-22.00. Eihän kellään tule mitään ongelmaa tämän aikataulun kanssa?" Jotenkin siinä kävi niin, että unohdin aprillin kokonaan ja kysyinkin sen sijaan: "Pitäisikö meidän pitää pääsiäisenä kekkerit?"

Olemme siis tulleet harjoittelemisessa siihen kohtaan, että kohtauksia harjoitellaan pienemmissä porukoissa, toisten päivät ovat pidempiä kuin toisten eivätkä ihmiset siis näe toisiaan kovin paljon. On aika palata koko jengillä yhteen treenisalin ulkopuolella ja pitää välikaronkka! Viime perjantaina saimme jo esimakua tästä, kun valtasimme karaokebaari Annelin. Illan karaokeisäntä ja -emäntä ihmettelivät, mistä jengistä riittää niin mahtavaa meininkiä ja upeita laulajia koko illaksi. Vastaukseksi he saivat säkeet: "Olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt, oonko Romeo vai Julia..."

Karaoken lisäksi mahtavaa meininkiä on ollut tarjolla myös treeneissä. On hienoa kuulla esiintyjäporukasta sellaisia kommentteja, että "tästähän tuli valmista" tai "huhhuh, onpa hieno kohtaus". Tosiaan, tunnelma on ainakin toistaiseksi pysynyt hurjan positiivisena - ja valmista tulee!

-Laura Lehtinen