Täysin hurmoksessa!

Ah mitä ihanaa unelmaa elänkään!! Vihdoin yksi suurista unelmistani on toteutunut ja olen päässyt osalliseksi tanssimusikaalia! Siinä yhdistyvät kaikki mitä rakastan: tanssi ja laulu. Kevään myötä on opittu paljon uutta materiaalia. Itse olen oppinut kaikenlaista uutta, erityisesti laulutekniikasta ja kuorolaulusta. Kuorolaulu: siinä vasta haasteellinen homma, mutta miten hienolta lopputulos kuulostaakaan. Erityiskiitos Ringalle, joka on niin pienillä ja yksinkertaisilla ohjeistuksilla saanut paljon aikaan minun laulutekniikassani. :) Valtavia ahaa-elämyksiä on tullut koettua. Tämän jälkeen haluaa oppia aina vaan lisää ja lisää ja lisää ja lisää…

Tulevasta musikaalista saatiin esimakua Yläkaupungin yössä, jossa kävimme heittämässä muutaman promo-keikan. Sen jälkeen tajusi, että kyllä tämä on totta. Meille on syntymässä mahtava musikaali, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, täynnä tunnetta. Pitkän esiintymistauon jälkeen pääsin taas kokemaan mikä mahtava fiilis tanssimisesta tulikaan. Tätä lisää! Pikku hiljaa kokonaisuus alkaa hahmottua opittujen tanssien ja laulujen myötä. Jo pelkät melodiat ja yksittäiset liikkeet saavat ihon kananlihalle, niin miltä koko kokonaisuus tuleekaan näyttämään ja tuntumaan, kun kuoron laulut saadaan yhdistettyä tanssikoreografiaan. En jaksa odottaa!  Iso Kiitos Antille, Lauralle ja koko kore-tiimille upeista visioista. :)

Kanssa ihmisten tuen ja kannustuksen avulla olen voittanut pieniä pelkoja ja epävarmuuksia. Enpä olisi ikinä uskonut tekeväni sellaisia temppuja niin korkealta. Pieni askel ihmiskunnalle, valtavan suuri minulle. Minkä valtavan hyvän olon tunteen siitä saakaan. Kiitos ja iso hali koko R&J tiimille, tästä tulee mieleenpainuva kesä! :) 

Teksti: Pilvi Ruotsalainen

Kuvat: Aapo Kahilainen

"Varmaan pylly pyyhkimättä, talkkaamatta"

Kuukausi ensi-iltaan. Upea juhannuskokko on jo kasaantunut Ainolanrantaan kramppilaisten reippailun tuloksena. Kesäteatterin näyttämöllä inspiroivat lavastetelineet on jo kasattu ja kohtauksia alettu asettaa näyttämölle. Yläkaupungin Yö sai maistiaisia Romeosta ja Juliasta, markkinointi pyörii ja liput ovat jo myynnissä. Täysi pöhinä on siis käynnissä.

Täydestä pöhinästä kertoo myös se, etten enää yhteenkään aamuun saa herätä ilman, että joku Romeoon ja Juliaan sävelletyistä kappaleista rullaa jatkuvalla syötöllä mielessä. Kuka muistaa Ally McBealin ja päivän teemabiisit? R&J:n kappaleet toimivat oman toukokuuni teemabiiseinä. Viime perjantai oli... sanotaanko haastava. Sen teemabiisi kuului näin: "Raskaat jalat, raskas pää, ilma liian raskasta on hengittää". Lauantaina jankutin: "Tyttö vielä naama puuteritta, tukka kiharatta, mekko valkkaamatta..." - ja olin kaikkialta myöhässä. Sunnuntaina olin käymässä Käpylän kyläjuhlissa. Nautin aurinkoisesta kelistä  ja mielessäni hyräilin: "Luulin kaiken kauneudesta sanoneeni. Nyt huomaan, etten mitään tiennytkään." Tänään maanantaina kokkailin tofu-wokkia ja tyytyväisenä myhäilin: "Mielissään ui kalat, kanat, siat, naudat liemissään. Ei toista moista kattausta lie missään!" Tämän teoksen laulut ovat melkoisen tarttuvia ja kertovat ilmeisesti myös minun elämästäni tai ainakin tunkeutuvat tehokkaasti arkeeni - vaikka ensi-iltaan on vielä kokonainen kuukausi aikaa! 

Nyt, kuukausi ennen lapsosemme "laskettua aikaa" on saatu aikaan siis kokko, saunakemut, lavasteet, musaa, koreagrafiaa useimpiin kohtauksiin, neljä tikkiä koreografin sääreen sekä pahimman laatuinen korvamato jollottamaan yllätyskappaletta joka aamu. Mitä kuitenkin on vielä tekemättä on...loppu. Koko spektaakkelin loppukohtaus on vielä kaikille hyvin harmaata aluetta. Jotain päräyttävää ja traagista sen täytyy olla. Vaikken sitä aktiivisesti ajattelisikaan, aika ajoin mieleen nousee kysymys: kuinka niiden sitten lopulta käy? Ehdotuksia otetaan vastaan ;) 

Tänään teille avautui
Laura "leppoisa" Lehtinen


Kuvat: Aapo Kahilainen

Some hot stuff baby!

On hikoiluttava, sadetta enteilevän nihkeä ilma ja edessä lepää valtava pressulla peitetty epämääräinen kasa, joka kätkee sisälleen vanhojen lavasteiden rippeitä, lahonneita lautoja, styroksilevyjä, homeisia kankaita ja kaikenlaista sälää, mitä ei ennalta osaisi aavistaakaan. Tämä kasa pitäisi purkaa ja sen jälkeen vielä tuo, tuo ja tuo kasa. Keittiö, puvustamo ja tanssilava täytyy myös siivota. Aikaa yksi päivä.

Siivouspäivämme Ainolassa oli kuin koko projekti pienoiskoossa: edessämme oli mahdottomalta tuntuva tehtävä, jota kukaan ei olisi pystynyt suorittamaan yksin. Jokainen antoi silti sinnikkäästi oman panoksensa, ja yhdessä taakka olikin kevyt kantaa. Päivän päätteeksi Ainolanrannassa koreili valtava kokko, joka juhannuksena syttyy niin hurjaan roihuun, että jokaisen katsojan sielu ja sydän varmasti lämpenee sitä katsellessa. Vaikka kaikki kohtaukset ovat vielä levällään ja tekemistä riittää joka suunnassa, alan olla koko ajan varmempi siitä, että spektaakkelimme tulee olemaan vähintään yhtä suuri roihu!

Kuten treenaamiseen, myös siivoamiseen saimme voimia mahtavasta musiikista, joka innosti jamittelemaan raskasta työtä raataessa. Ain laulain (ja tanssien) työtäs tee! Kun taustalla soi Circle of life ja raahasimme yhdessä mäkeä ylös roskaa täynnä olevaa satojen kilojen painoista pressua,  koin luovuusvalaistuksen ja päätin kirjoittaa meille tunnuslaulun. Se tsempatkoon meitä kohti ensi-iltaa sateisinakin päivinä.

Tie Ainolaan

Circle of life -sävelellä, san. Hanna Haapanen (Anneli Saariston Elämän tie -sanoja mukaillen)

Saavut tanssija kun tähän Ainolaan

ja sateinen sää ahdistaa

On siivottavaa, paljon treenattavaa

Aika tää siihen ei riitäkään

Mutta toinen toiseltaan

enemmän aina voimia saa

Antti kumppaneineen meitä johdattaa

Vie mukanaan kohti ensi-iltaa

Se on tie Ainolaan

ja käyt tanssimaan

läpimeno onnistuu

ja toivon saat

paikan jokainen lavalta jo löytää

aina uudelleen

käy tie Ainolaan

Se on tie Ainolaan

kohti ensi-iltaa

läpimeno onnistuu

ja toivon saat

paikan jokainen lavalta jo löytää

aina uudelleen

käy tie Ainolaan

Teksti: Hanna Haapanen

Kuvat: Aapo Kahilainen

Saavuttamaton haavepilvi tulevaisuudessa

Kuten Simppa äskeisessä blogitekstissään mainitsikin, on tämän viikon ohjelmassa mm. Ainolan siivoustalkoot. Jotenkin kummallisesti olen aina onnistunut sluibailemaan kaikesta tämän tyyppisestä oheistoiminnasta, ja joka kerta minulla on siihen vielä hyvä syy (niin varmaan). Kummallisinta tässä on se, että tällä kertaa olisin oikeasti halunnut olla mukana. Siis ihan totta, mukana SIIVOAMASSA! Ehkä olen pimahtanut, Kramppikuume alkaa nousta aika huolella...

Tosiaan viime viikot ovat olleet superhektisiä. Olen seilannut ympäri Etelä-Suomea, ja yrittänyt samalla suorittaa viimeisiä koulutenttejä. Lähden aamuisin kotoa yleensä viimeistään yhdeksän aikaan, ja tulen illalla takaisin kun kellon viisarit ovat suurinpiirtein samoilla paikkeilla. Toisin sanoen voisin ihan hyvin asua vaikka autossa, kun kotona kerkeää oikeastaan vain nukkumaan. Romeo ja Julia on siis viime aikoina ollut lähinnä saavuttamaton haavepilvi tulevaisuudessa, mutta tämän viikon lopulla se asia onneksi korjataan, kun pääsen mukaan remmiin viimeistään sunnuntaina.

Parasta tässä kaikessa on, että vaikka en oikeastaan ole kotona ikinä, sama juttu jatkuu tulevaisuudessakin. Jyväskylässä lyömätön tiimimme ”PikkuLahti” = minä, Pyry ja Sami (kiitti Aapo tästä hienosta nimestä) pääsemme muuttamaan asuntoomme vasta toukokuun lopulla, eli Kramppilaiset saavat etuoikeuden tutustua meihin treenien ulkopuolellakin; aiomme siis lojua muiden nurkissa seuraavat pari viikkoa. Kaiken lisäksi tulen kaikesta huolimatta maksamaan kesällä vuokraa sekä Jyväskylään, että Lahteen. Voisinko joskus hoitaa asiani hieman fiksummin?:D

Onneksi kohta on kesä, ja saamme treenata ulkona! Aikamoista luksusta viime viikkojen tunkkaisen tunnelin sisällä sijaistevassa voimisteluhallilla viettämäni ajan jälkeen.

Ps. Simpalla ja Aapolla on oikeasti timanttinen musamaku, ja Simpan alkulämpät on PARHAUTTA!

Pps. Jos Michael Jackson paljastuisi vamppyyriksi, koko Jacksonin tuotanto saisi aika ironisen sävyn (sanoi hän kuunnellessaan Earth Songia).

Teksti: Ringa Aflatuni

Kuvat: Aapo Kahilainen

15.5 / Ulos / Alkulämmittelyt

Jou jou mikkitsekki yy kaa koo.

Päivittelen blogia niinkin eeppisestä mestasta ku Turkkusen eli Turun Kuuvuorelta jossa oli muuten aikasta mahtava auringonlasku just äskön. Huomenna tiikeriäkin tiukemman tanssiopetuspäivän jälkeen matka jatkuu Jyväskylään jossa kokkaillaan taas Romeota ja Juulijata koko loppuviikko. On myöskin Soul Valpion levyjulkkarikeikkaa Lutakossa perjantaina ja Yläkaupungin Yö lauantaina... Jälkimmäisessä voi muuten pienten lintujen ja koirien kertoman mukaan näkyä maistiaisia kesän spektaakkelipommiräjähdyksestä! Että silmät, korvat ja tutka-aistit auki kun liikutte lauantaina. Yliopistokampuksella. C-rakennuksen edessä. Ehkä. Täytyy vielä varmistaa.

Torstaina tosiaan mennään WIIIHDOIN koko työryhmän voimin Ainolaan ja alotetaan ihan nöyräästi siivoustalkoilla. Viimeks kun käytiin ainolassa miljöö oli aika postapokalyptinen joten oon tyytyväinen että meillä on iso poppoo. Ain laulain työtäs tee dibadibbadibba duu. Luvassa olisi myös tekstin läpilukua ja muuta yleistä hassuttelua... Onhan tää nyt sentäs hieno hetki kun ollaan jo ihan riittämiin homehduttu tuolla sisätiloissa näitä juttuja tehden. Tärkeetä duunia ja ihanaa ja hienoa että meillä on ollut Tanssiopiston luksustilat käytössä... MUTTA mahtia myös päästä sinne itse rikospaikalle. Tää on nyt kummiskin se paikka että jos tää meiän proggis ois merirosvoaarrekartta niin Ainolassa ois se X. Niin! Hiiohoi ja rommia pullo! Aika monta kertaa tuntuu et nyt etenkin viimesimmis treeneis on joutunu sanoo et "Tehään nyt varovasti kun tässä on tää katto" tai "Oikeastihhan tässä on sitten puu" tai "Koulutetut haukathan me saadaan tähän kohtaukseen sit vasta Ainolassa mukaan" ... Mut enää ei tarvii venaa!

Asiasta kolmanteen meikä tykkää pitää alkulämmittelyjä. Mut vielä enemmän mä tykkään jos ei tarvii ite liikkua siinä vaan voi vaan toimia alkulämmittelyjen tiskijukkana ja joku muu hoitaa sen fyysisen puolen. Koska mulla on ihan timanttinen musamaku. Ja niin on muuten myös Aapolla joka kirjotti edellisen blogitekstin. Tässä pari biisiä kevääseen ja alkulämmittelyihin:

Vitsi muuteskin kesähän tässä tulee ihan rymisten! Fiilis on aika katossa ja kevättä on rinnassa sekä hengityselimissä kans ihan haitaks asti. Ensi-iltaan reilu kuukausi. Morjens.

Huhhuh

Asiaan liittyviä linkkejä:
PERJANTAI: http://www.facebook.com/events/381258275257592/
AAPON DEEJII BÄNDI: http://www.facebook.com/GimmeTheDance?ref=ts

P. S . Jos Michael Jackson paljastuiskin nyt vamppyyriksi, eikö "Man in the mirror" sais aika ironisen sävyn?

Simppa

Kaukana ja kotona

En ennen tätä produktiota ollut koskaan laulanut julkisesti, en edes karaokebaarissa, enkä ollut koskaan opetellut minulle hyvin vierasta liikekieltä käyttävää koreografiaa. Lapsena saatoin joskus kiivetä puuhun, mutta parkour on lähinnä tuonut mieleen parkumisen tai kuolemanpelon. Ajoittain tunnen olevani todella kaukana osaamisalueeltani ja minut valtaa epätoivo: "Tuo nuotti on  minulle aivan liian korkea", "Ei tästä koreografiasta nyt tule yhtään mitään", "Ai tuonne muka pitäisi hypätä?".  

Vaikka useimmat tähän produktioon liittyvät asiat ovat vieraita ja vaikeita, samaa ei voi sanoa mukana olevista ihmisistä. Suurinta osaa en ollut tavannut ennen koe-esiintymisiä, mutta nyt minusta tuntuu kuin olisin tuntenut heidät jo vuosia. Heidän kanssaan olen kuin kotonani, ja silloin kun asiat harjoituksissa tuntuvat vaikeilta, etsin jonkun kasvoilta hymyn, kerron tyhmän puujalkavitsin, yritän uudestaan ja toivottavasti onnistun. Jos en, niin yritän vielä uudestaan. 

Tässä produktiossa tarvitaan uskomattoman laaja-alaista osaamista enkä usko, että meistä kukaan hallitsisi kaikki tarvittavat osa-alueet täydellisesti. Onneksi näin suuresta porukasta kuitenkin löytyy lahjakkuuksia kaikilta osa-alueilta ja autamme toisiamme parhaamme mukaan. Kaikki harjoittelevat kaikkea ja ylittävät jatkuvasti omia rajojaan, sillä uuden asian oppiminen ja onnistuminen aikaisemmin pelottavassa tai muuten täysin vieraassa asiassa on aivan uskomattoman koukuttavaa ja voimauttavaa. Siksi hyppy vieraaseen ja pelottavaan tyhjyyteen voi lopulta auttaa laajentamaan kotiaan.

Teksti: Aapo Kahilainen

Kuvat: Aapo Kahilainen & Jiri Halttunen

Rävellys ja sanoitus

Melodia on jännä otus.

Kun kirjoitan laululyriikkaa, osaan useimmiten sanoa milloin olen saanut kiinni oikeasta ajatuksesta. Kaikki asettuu kohdalleen: mitä sanoa, miten sanoa.

Mutta kun alan miettiä mahdollisia melodioita, olen äärimmäisen harvoin varma siitä että olen löytänyt juuri sen oikean. Miksei sävel voisi tässä kohtaa hypätä tuonne tai luikerrella tästä? Tämä korostaisi tuota, tuo tätä. Tämä kuulostaisi mukavammalta kuin tuo, mutta tuntuu painottavan väärää asiaa.

Varmastikaan kaikilla lauluntekijöillä ei ole näin. On paljon artisteja, jotka kertovat tekevänsä toisinaan musiikin ensin — ja miettivänsä vasta myöhemmin, mistä biisi kertoo. Tällaista metodia ovat eri tavoin varioiden käsittääkseni käyttäneet esimerkiksi Hector, Miljoonasade, Genesis ja Metallica. Toisaalta on niitä jotka kamppailevat kuukausia saadakseen aikaan mieleisiään tekstejä, mutta jotka laulelevat niitä sitten vaikka improvisoidulla sävelellä.

Reino Helismaa oli jossain haastattelussa sanonut hyvin suoraan, että teksti tulee aina ensin. Hieman kateellisena ajattelen vain, että hyvähän hänen oli puhua kun laulun sanat valmistuivat usein lyhyemmässä ajassa kuin mitä laulu lopulta kesti. Juicella tai Junnu Vainiolla ei myöskään tavannut kynä kauan rapista.

Hyvin usein teksti ja musiikki etenevät minulla käsi kädessä, toinen toistaan ruokkien. Tämä on mahdollista varsinkin silloin, kun kappaleella ei ole vielä liikaa vaatimuksia. Jos ei ole vielä välttämätöntä tietää aihetta tai teemaa, tyyliä tai edes esittäjää, sanojen ja sävelten rinnakkaiselo voi olla hyvinkin hedelmällistä.

Musikaalia tehdessä silmukka kuitenkin kiristyy lopun lähestyessä — yhtä vääjäämättömästi kuin loppu lähestyy silmukan kiristyessä. Viimeisten puuttuvien kohtausten tekstit antavat usein odottaa viikkotolkulla, melodioista sitten puhumattakaan. Tähänkö nyt pitäisi kaikki kiteyttää? Olenko nyt sanonut kaiken? Ja onko tämä tosiaan se sävelkulku joka päättää tarinan musiikillisen matkan? 

Ehkä en ole oikea säveltäjä. Ehkä oikeat säveltäjät ovat aina varmoja totuuden löytäessään. Juuri nämä soinnut, juuri tämä melodia. Tietenkin. Mikä muu? Muuta yksi nuotti, ja kokonaisuus heikkenee — vaihda yksi fraasi, ja rakenne romahtaa.

Tai sitten musiikki vain on luonteeltaan toisenlaista taidetta. Puhuttu kieli on täsmällisen kommunikoinnin ja analyysin työkalu. On ehkä helpompaa nähdä, milloin asia on sanoin ilmaistu niin hyvin kuin sen kokee voivansa ilmaista.

Ja melodia? Tänään päädyn tähän — huomenna saattaisin päätyä ihan muuhun.

Toivottavasti kuitenkin päädyin johonkin tarttuvaan.

Teksti: Antti Viitamäki

Kuvat: Jiri Halttunen